keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Rauhaisaa joulua!

Mulla oli aikomuksena kirjoittaa jo aiemmin, mutta olen viettänyt aikaa hyvässä seurassa ja on olllut niin paljon mukavaa tekemistä, että kone on pysynyt kiinni. Sunnuntaina ajelimme A:n kanssa Kouvolaan, hän meni omien vanhempiensa luo ja minä jäin omille vanhemmilleni. Olin luvannut äidilleni syntymäpäivälahjaksi tulla auttamaan heidän kotinsa perusteellisessa siivoamisessa ja järjestelyssä ja se alkoi nyt maanantaina ja vielä tiistaipäivä meni niissä merkeissä. Tekemistä jäi vielä, mutta välissä on ainakin nyt joulupyhät ja uusi vuosi. Tiistai-iltana ajelimme porukalla vanhempieni ja A:n kanssa isovanhempieni luo, jossa vietämme joulua oikeastaan joka vuosi. Sinne kokoontuu myös muita sukulaisia ja tänä vuonna pääluku aattona olikin 17. Tiistaina saapuessamme kinkku oli jo uunissa ja kärsivällisen odottelun jälkeen saimme ensimmäiset maistiaiset tämän vuoden jouluaterian kohokohdasta. Ja olipahan muuten herkkua! Kinkunpaisto onkin yksi itselleni tärkeimpiä jouluperinteistä.

Iltaisin olen harrastanut vielä pientä askartelua. Olen nimittäin tehnyt ohuista mehupilleistä himmelin, jonka maalasin tänään spraymaalilla mattamustaksi. Ensimmäiseksi himmelikseni siitä tuli mielestäni yllättävän hieno! Esittelen sen teille myöhemmin.

Nyt jouluaterian, joulusaunan ja lahjojen availun jälkeen toivottelenkin teille rauhallista joulua, nauttikaa vapaista ja viettäkää kiireetöntä aikaa yhdessä. Niin minä ainakin aion tehdä!

Hyvää joulua teille kaikille! <3

Toivoo joulutonttu Noora

PS. En vieläkään osaa lisätä tänne kuvia puhelimella, joten tällä mennään nyt. Kuvia tulossa siis myöhemmin.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Meidän koti osa 2: Makuuhuone

Meidän makuuhuoneemme on 15 neliömetrin kokoinen huone, jossa heti oven oikealla puolella oleva seinä on kokonaan liukuovikaapistoa. Säilytystilaa on siis varsin mukavasti ja lisäksi kaksi peiliovea tuovat lisää tilan tuntua. Ikkunaseinällä olevaan kenkäkaappiin piiloutuvat korkokenkäni, seinätarra on edellisten asukkaiden jäljiltä, ja annoin sen jäädä koska se mielestäni sopi siihen. Lyhty on Pentikistä, kirahvi hankittu joskus Askosta ja hiekanvärinen Iittalan Vitriini -rasia saatu lahjaksi.


Ikkunaan ripustin pahvisen brodeeratun valotähden ja se luo ihanaa tunnelmaa sekä sisälle että ulos. Näitä haluaisin lisääkin, vaikka joka ikkunaan! Verhot on teetetty Eurokankaasta löydetystä kankaasta. Kangasta oli jäljellä kaksi eri mittaista palaa ja verhojen mitta määrittyi lyhyemmän mukaan - yllättäen mitta on juuri täydellinen! Verhojen alakulmissa on pienet painot ommeltuna kanttauksen sisään, ja painojen avulla verhot laskeutuvat kauniisti.



Tälle makuuhuoneelle ei tarvinut tehdä minkäänlaista remonttia, kaikki pinnat ovat siis edellisten omistajien valitsemia. Tapetti on Jukka Rintalan mallistosta. 


Yöpöydät on hankittu Ikeasta ja yövaloina on vielä näissä kuvissa minun puolellani Siltanen | Sandbergin Turn on, A:n puolella Prismasta hankittu pöytävalaisin. Nyt yövaloina on minun puolellani A:lta syntymäpäivälahjaksi saamani Harri Koskisen Block -valaisin ja A:n puolella Turn on.

Sängynvierusmatoiksi halusin ehdottomasti lampaantaljat, sillä ne tuntuvat ylellisiltä ja ovat ihanan pehmeitä jalan alla. Taljat on hankittu Ikeasta.


Kattovalaisimena on pieni kattokruunu, jonka tilasin Iskusta (Linyee -valaisin, värinä satiini) ja se on juuri sellainen kuin halusinkin. Se luo kauniin kuvion kattoon ja tuo haluamaani ylellisyyden tuntua. Lattialla on luonnonvalkoinen pyöreä nukkamatto.




Sänkyyn on pedattun A:n lahjaksi saamat lakanat ja Annon vaalean harmaat pellavatyynynpäälliset (taittavat hieman vaalean violettiin, mitä varsinkin lakanoiden vaalean violetit raidat korostavat).


Keinonahkaiseen Askosta ostettuun rahiin piiloutuvat neulelangat ja puikot. Harmaavalkoiset tossut ostin itselleni tuliaiseksi Lontoosta Marks&Spenceristä.



Villakoiran omistajat tietävät, että villakoira on kuin toinen varjo, se seuraa mukana ihan joka paikkaan (jos vain päästetään). Niinpä heti kun menin makuuhuoneeseen, Bella hyppäsi sängylle ihmettelemään ja Honey seurasi perässäni. Lopulta alkoi kyllästyttää, ja molemmat möllöttivät sängyllä ja ilmeistä oli luettavissa että voisi jo tehdä jotain muuta...

Kuvailun loppupuolella kisunkin kiinnostus heräsi ja piti tulla katsomaan mitä oikein tapahtuu.

Olen varsin tyytyväinen meidän makuuhuoneeseen. Nyt olen ruvennut haaveilemaan kuviottomista vuodetekstiileistä, jotta tapetin kuvio saa olla pääroolissa, eikä kokonaisuudesta tule liian sekava. Oviseinälle eli sängyn vasemmalle puolelle aion laittaa jotain tauluja, mutta kaikki aikanaan. Helmalakana pitäisi vielä hankkia, samoin päiväpeitto. En vain ole vielä löytänyt juuri sellaista päiväpeittoa, joka sopisi täydellisesti tähän tilaan. Lisäksi tykkään siitä että petivaatteet saavat näkyä, joten olen ajatellut katsella rauhassa ja ehkä se oikea tulee joskus kohdalle. Olen ajatellut lisäksi rakentaa sängylle sängynpäädyn (ajattelin käyttäät tätä ideaa hieman muokaten), joka suojaisi tapettia kulumiselta (sitä on jo erityisesti A:n puolella hieman havaittavissa) sekä rasvaisilta jäljiltä, joita siihen tuntuu jäävän varsinkin kun usein rasvaan kädet ennen nukkumaan menoa...

Lukuunottamatta tällaisia ihan pieniä viilailuja tila tuntuu jotenkin "valmiilta" sikäli mikäli kodin sisustus on koskaan oikeasti täysin valmis ;)

tiistai 16. joulukuuta 2014

Jenni Saksa Design linnassa

Itsenäisyyspäivän presidentin vastaanottoa vietettiin jälleen tänä vuonna Helsingissä remontoidussa presidentinlinnassa ja upeat puitteet toimivatkin hienona taustana upeille puvuille, kampauksille, meikeille ja asusteille. Siskolleni Jennille päivä oli todella jännittävä (kuten myös muille perheenjäsenille), sillä täysin sattumalta hänen asusteitaan päätyi linnan vieraan ylle punaiselle matolle. Kaksi päivää ennen juhlia Hämeen ammatikorkeakoulun Hamkin rehtorin vaimo Seija Puusaari kävi Wetterhoffin talossa, jossa siskoni työskentelee, hakemassa juhlia varten laukkuaan ja kenkiään Cobblerinalta. Alla olevassa kuvassa puku, kengät ja laukku.

   
Kuva Cobblerinan Facebook -sivulta


Wetterhoffin talolla ollessaan Seija ihastui Jenni Saksa Designin violetteihin Drops -korvakoruihin, jotka hän myös valitsi korvakoruikseen linnaan. Hän tuli myöhemmin hakemaan Jenniltä koristetta kampaukseen ja lopulta hiuksiin päätyikin violetti Halla -rannekoru. Lopputuloksen näette alla.

   
Kuva Jenni Saksa Designin Facebook -sivulta


Kuva Jenni Saksa Designin Facebook -sivulta

Kuva Pasi Liesimaa / Iltalehti

Kuva Pasi Liesimaa / Iltalehti
Tämä ei kuitenkaan ole Jenni Saksa Designin ensimmäinen julkinen esiintyminen, sillä aiemmin asusteita on nähty Voice Kids -ohjelmassa Mira Luotin päällä:

Kuva Jenni Saksa Designin Facebook -sivulta
... ja Hämeenlinnan Marks & Spencers'in VIP-tilaisuudessa Anne Kukkohovin korvissa.
Kuva Jenni Saksa Designin Facebook -sivulta
Aika hieno saavutus, vai mitä sanotte?

maanantai 15. joulukuuta 2014

Hotellissa: Scandic Oulu

Kotiuduin eilen Oulusta kuolemanväsyneenä (täysin oman unirytmini syytä) ja tämä päivä on mennyt aika samanlaisissa merkeissä, eli väsyneenä. Reissu oli kuitenkin mukava, ja tällä kertaa olin kerrankin onnistunut pukeutumaan jäähalliin niin, etten palellut koko päivän aikana! Kisa alkoi klo 8 ja päättyi ennen klo 16, ja halli (Oulunsalon jäähalli) oli keskivertoa kylmempi, joten pidän tätä jonkinlaisena saavutuksena.

Ajattelin blogia aloitellessani, että koska teen taitoluistelutuomarin hommia ja näinollen matkustelen ympäri Suomea eri hotelleissa yöpyen, voisin kirjoittaa myös hieman näistä hotelleista. Aloitetaan siis tästä Oulun Scandic -hotellista, jossa vietin tällä kertaa 2 yötä, koska lauantain kisapäivän jälkeen junia ei enää kulkenut Oulu-Kuopio-välillä ja palasinkin siksi vasta eilen aamujunalla. Näin muuten auringon. Se oli Kajaanissa. Sen jälkeen en enää nähnyt sitä.

Scadicissa majoituin mukavaan varsin tilavaan 2 hengen huoneeseen, jossa oli siis kaksi erillistä sänkyä, istuskelualue ja työpöytä telkkareineen. (Kuvat otettu n. klo 21 aikoihin heti hotelliin saavuttua, joten valaistus ei ole ihan optimaalinen, mutta eiköhän näistä jonkin käsityksen saa).










Kylpyhuone oli siisti ja tilava, valoisa ja lattia oli ihanan lämmin. Lattialämmitys <3. Suihkulle oli näppärä käännettävä lasiseinä, jonka ansiosta koko tila tuntui isommalta. Seinästä seinään kulkeva peili oli myös ihana.





Hoo, väsynyt ja meikitön matkalainen jaksaa vielä hymyillä!
Aamupalasta en kuvia ottanut, mutta tarjolla oli kaikenlaista hyvää, kuten pekonia, munakokkelia, pikkunakkeja, karjalanpiirakoita, pienia croissantteja, erilaisia leipiä, monenlaisia leivänpäällisiä, hedelmiä, puuroa, muroja, pähkinöitä, mehuja, teetä, kahvia, kaakaota... Hyvää ja nälkä pysyi loitolla koko matkan takaisin Kuopioon.

Hotellin palvelu oli myös hyvin ystävällistä ja iloista, henkilökunta tervehti iloisesti aina nähdessään ja hotellista jäikin oikein positiivinen kuva. Hotellin sijaintikin on niin kätevästi Oulun keskustassa ja ihan suoraan leffateatterin vieressä, joten tekemistä löytyy ihan oven ulkopuolelta. Kävelykatukin on vain parin kadun päässä ja rautatieasema-hotelli-välin kuljin sekä tullessa että mennessä kävellen, koska matkaa oli reilut 800 m.

Sellasta tänään,

Noora

perjantai 12. joulukuuta 2014

Lontoon matkakuvia

Istuskelen juuri junassa matkalla Ouluun, jossa olen tuomarina huomisissa taitoluistelukilpailuissa. Matka Kuopiosta Ouluun on junalla pyöreästi n. 4½ tuntia ja olemme lisäksi n. 20 minuuttia myöhässä aikataulusta, joten aikaa kuvien pläräilylle ja blogin kirjoittelulle on hyvin. Lontoon matkasta on jo vierähtänyt kolmisen viikkoa, joten varmasti ainakin vanhempani odottavat malttamattomana reissukuvien näkemistä :)

Olin siis 20.-24.11. elämäni ensimmäistä kertaa Lontoossa ja kaupunki teki kyllä suuren vaikutuksen (muita suuria suosikkejani ovat Rooma ja Pariisi, joku noissa Euroopan suurkaupungeissa viehättää)! Olin myös ensimmäistä kertaa matkalla siskoni kanssa kahdestaan, mikä oli ihan hauska uusi kokemus.

Reissun tarkoituksena oli mennä suomalaisen merimieskirkon joulumyyjäisiin myymään siskoni Jennin Saksa Designin tuotteita (joita näkyi tänä vuonna jopa linnan juhlissa, siitä lisää piakkoin), myyjäisistä kerroinkin jo aiemmin täällä. Koko matka ei kuitenkaan kulunut myyjäiskojun takana vaan lisäksi kiersimme nähtävyyksiä, shoppailimme hieman ja ennen kaikkea söimme hyvin!

Koska kuvia reissusta tuli räpsittyä niin hirmuinen määrä, päätin koostaa postausta varten kollaaseja, jottei sivu menisi kuvia ladatessaan aivan tukkoon! Ensimmäisenä kuvia herkkuhetkistä alkaen Helsinki-Vantaalla söydyistä berliininmunkeista (en edes muista milloin viimeksi olen syönyt sellaisen!) ja päättyen perus brittiläiseen fish and chips'iin.Vasemmassa alakulmasta löytyy muuten sheperd's pie, joka oli todella positiivinen yllätys (en ollut ennen maistanut)! Perunamuusin alla oleva lampaan jauhelihasta tehty kastike oli erittäin maukasta. Tällainen ruoka sopisi hirmuisen hyvin pakkaspäivän ruuaksi, oli oikein hyvänmielen ruokaa, lohturuokaa! Samassa paikassa syödyt kakutkin (alhaalla keskellä) olivat keskivertokakkuja paremmat. Maistoimme tiramisua ja mangomoussekakkua. Nam!


No, syömisen lisäksi kiertelimme tietenkin paikallisia nähtävyyksiä. Hotellimme sijainti oli ihan täydellinen, lähin metropysäkki oli nimittäin Trafalgar Squaren alapuolella, lähes Savoy -hotellia vastapäätä (pari iltaa sitten tv:stä tulli Notting Hill -elokuva, jonka loppuratkaisut tapahtuvat ko. hotellissa!). Kollaasin ensimmäinen kuva vasemmassa yläkulmassa on hotellimme edessä kulkevalta Strand -kadulta, ylärivin loput kuvat Trafalgar Squarelta, joista viimeinen Strand -kadun suuntaan (samoin 2. rivin ensimmäinen). Metrokuva Charing Cross -pysäkiltä, joka oli siis lähin metropysäkkimme. Seuraavassa kuvassa Jenni-siskoni pakollisessa puhelinkoppiposeerauskuvassa, rivin viimeisessä Big Ben iltavalaistuksessaan. Alarivin vasemmassa kulmassa Piccadilly Circus -aukio, loput kuvat Harrods'in kauppakeskuksesta, joka on muuten valtava ja tosi sokkeloinen!


Seuraavan kollaasin ylävasemmalla Buckinghamin palatsille Trafalgar Squarelta vievä The Mall -kadun alku. Seuraavat kuvat palatsilta. Tapasimme myös sympaattisen karhuherra Paddingtonin! Alarivin kolmas kuva on Westminster Abbey -kirkosta, jonka sisäänpääsyjono oli niin valtava, että tyydyimme katselemaan ulkopuolelta. Viimeisessä kuvassa heppaystävä, jonka kanssa sai ottaa valokuvia. Menin tietysti hevostyttönä vähän rapsuttelemaan kaveria ja totesin sille samalla rauhallisesti suomenkielellä, että "taitaa sulla olla aika stressaavaa" ja ihan kuin olisi ymmärtänyt, heponen työnsi päänsä kainalooni. Taisi tulla hali tarpeeseen <3


Koska joulu oli vain kuukauden päässä, odotin näkeväni suorastaan joulukoristusten ilotulitusta kaduilla ja näyteikkunoissa. Täytyy sanoa, että vähän petyin, sillä olin odottanut paljon enemmän. Ja ehkä vähän tyylikkäämpää. Joka tapauksessa, keräsin kollaasin myös näkemistämme joulukoristuksista. Ensimmäiset kolme kuvaa ovat Covent Gardenista. Seuraavat kolme ovat Harrods'in jouluosastolta ja kolme niistä seuraavaa Harrods'in näyteikkunoita. Viimeiset kaksi ovat hotellimme aulaan reissun aikana rakennetusta, öhöm, joulumaasta.



Viimeisenä pieni kooste hotellistamme. Eli majoituimme 4 tähden Strand Palace -hotellissa kahden hengen huoneessa. Huone oli pieni, mutta siisti ja ihan mukava. Suomalaisesta yksilasiset ikkunat tuntuivat tosi kummallisilta, ja koska niistä tuli hirveästi kylmää ilmaa, pidimme käytännössä koko ajan puisia ikkunaluukkuja kiinni. Huoneessa oli suloinen kiinteä vaatekaappi, työpöytä ja perussiisti kylpyhuone suihkukaappeineen. Viimeisessä kuvassa hotellin English breakfast -aamiainen. Sillä jaksoi kyllä lähes koko päivän!


Tämän kokemuksen perusteella voin sanoa pitäväni Lontoosta kovasti ja haluan sinne kyllä ehdottomasti uudelleen. Paljon jäi vielä näkemättä ja mm. musikaalin haluan jossain Lontoon West Endin teatterissa kokea. Ihmiset olivat hirveän auttavaisia, metro toimi loistavasti ja kelikään ei ollut niin paha kuin oli etukäteen pelännyt; oikeastaan vain yhtenä päivänä satoi kunnolla, muuten oli kosteaa, mutta kengät pysyivät kuivina ja viimeisenä päivänä paistoi ihan aurinko, kuten Buckinghamin palatsin kuvista huomaa. Kiva olisi kuitenkin nähdä Englanti jonain muunakin vuodenaikana, sillä olen käynyt Englannissa kerra aiemmin, mutta sekin oli tammikuun lopussa Sheffieldissä, joten varmasti jonain lämpimänä vuodenaikana olisi mukava maassa vierailla.


Näiden puheiden myötä kiitos Lontoo, nähdään uudestaan!

Noora

PS. Kiitoksia Jennille, joka on ottanut osan kuvista (niin ja tietty matkaseurasta)!

torstai 11. joulukuuta 2014

Pehmeää pukinkonttiin

Lapsena pehmeät paketit eivät olleet niitä suurimpien riemunkiljahdusten aiheuttajia, vaikka mummon neulomat villasukat ja vanhemmilta saatu flanellipyjama ja pehmoiset unisukat olivatkin tärkeä osa joulua. Nyt aikuisena ja ennen kaikkea kodin omistajana ja sen laittamisesta kiinnostuneena pehmeät paketit ovat nousseet toivelistalla selvästi korkeammalle. Tekstiileillä voidaan vaikuttaa kodin tunnelmaan merkittävästi, ajatelkaapa miten vaikkapa kylpyhuoneen tunnelmaa voi raikastaa vaihtamalla näkyvillä olevat pyyhkeet tai miten tunnelmallinen joulusauna syntyy kun puhtaille lautaille levitetään puhtaat laudeliinat. Idea postaukseen tuli lumoavan Valkoinen Harmaja -blogin postauksesta, jossa oli kerätty lahjaksi sopivia saunatarvikkeita ja tekstiilejä. Siitä inspiroituneena keräsin tähän suosikkitekstiilejäni, joita ilomielin kaivelisin jouluaattona paketeistani.

Kuvat: Lapuan Kankurit

Aloitetaan Lapuan Kankureista. Katsokaa nyt näitä ihania värejä ja kuoseja! Kollaasiin keräsin suosikkikuosejani, ja tuotteita onkin keittiöpyyhkeistä saunatekstiileihin ja villahuopiin. Valitsin jokaisesta kuosista yhdestä kolmeen eri tekstiiliä, mutta mikä tahansa tuote näissä kuoseissa kävisi yhtä hyvin, sillä ne ovat kaikki ihania! Kollaasin vasemmassa yläkulmassa komeilevat yksinkertaista kauneutta edustavat Kelo -keittiöpyyhkeet. Kotikolo -keittiöpyyhkeissä on hauska idea ja kivat värivaihtoehdot. Kuusisto -laudeliinassa on kaunis suomalainen kuusimetsämaisema, joka varsinkin turkoosina näyttää todella tunnelmalliselta. Lammas -keittiöpyyhkeiden lampaat ovat jotenkin sympaattiset. Misteli -villahuopa sopii teemansa puolesta jouluun, mutta värityksensä ansiosta se käy koko talven ajan. Kuvio on myös kovin kaunis. Naapurusto- sarjan kuosi on hauska ja nämä laudeliinat ja saunatyynyt kelpaisivat ainakin meidän saunaan. Pyyhkeitä meiltä löytyy jo valmiiksi aika paljon, mutta Paanu -kylpypyyhe oikein houkuttelee kietoutumaan siihen suihkun jälkeen ja saman sarjan laudeliinat ja saunatyynyt tuovat saunaan perinteisen hirsisaunan tunnelmaa. Päkäpäät -keittiöpyyhkeissä seikkailevat jälleen pehmoiset lampaat. Taivaltajat -kuosissa on erilaisten eläinten tassunjälkiä, joten sarjan keittiöpyyhkeet ja laudeliinat sopisivat tällaiseen kaikenkarvaisten otusten huusholliin. Meillähän koiratkin saunoo! Valkko -kuosi on mielestäni kovin kaunis, joku noissa sarvipäissä viehättää, joten nuo pellavan ja valkoisen väriset keittiöpyyhkeet kotiuttaisin meille ilomielin. Terva -käsipyyhkeissä on jotenkin taas sen perinteisen saunan tunnelmaa, ja erityisesti musta-turkoosi on suosikkivärini.





Kuva: Finlayson

Myös Finlaysonilla on ihania tekstiileitä, joista eniten haaveilen ihanista Muumimamma -keittiöpyyhkeistä, joissa yhdistyvät kauniit kuvat ja yksinkertainen värimaailma. Lisäksi Silmu -tuotteissa on suloiset värit ja ne näyttävät niin ylellisen pehmeiltä, vai mitä sanotte näistä kylpypyyhkeistä?

Kuva: Finlayson

maanantai 8. joulukuuta 2014

Syntymäpäivä ja 2. adventti









Vieraiden pipareista tuli omia hienompia, joten päätinpä kuvata nämä. Piparkakkutaloista puolestaan tuli... luovia, ne jääköön kuvaamatta!


Eilen oli 25-vuotissyntymäpäiväni, joka alkoi mukavasti sänkyyn tarjoillulla aamupalalla, joka oli pannukakkuja mustikoiden, banaanien ja itsetehdyn nektariinisiirapin kanssa, kaurapuuroa mummon tekemällä omenasoseella ja jasminteetä. Kiitos A, kylläpä tunsin oloni hemmotelluksi! Koiratkin olivat super onnellisia, koska jaksoin syödä pannukakut, mutta puuro oli jo hieman liikaa ja niinpä koirat hotkivat puuroni onnellisina kitusiinsa. Yhden kuvan nappasin annoksesta kännykälläni ennen kuin hyökkäsin aamupalan kimppuun, joten kovin julkaisukelpoista todistetta tästä ei valitettavasti ole.

Lahjaksi A:lta sain Design House Stockholmin Block valaisimen! Ratkesipa ainakin täksi erää yövalaistusongelma, nimittäin nyt minun yöpöydälläni majailee Block ja A:n pöydällä puolestaan Siltanen | Sandbergin Turn on -valaisin. Vanhemmiltani sain Lumoavan Bella -kaulakorun, jota olen kovasti ihastellut aiemmin ja joka sopii minulle oikein hyvin, onhan nuoremman koirani nimi Bella.

Aamupäivällä siivoilin kotia ja sen jälkeen lisäsin hieman joulukoristusta; taittelemani origamitähdet ripustin hakaneuloilla naruun roikkumaan ja koko virityksen teippasin seinälle. Osa tähdistä päätyi roikkumaan oksaan, jonka hain ulkoa. Siinä roikkuvat lisäksi Lontoon reissulta ostetut joulukoristeet (Beagle ja joulukuusi) sekä Iittalan Muumimuki -koristeet. Joulupallot laitoin kulhoon esille.

Leivoimme A:n kanssa juustosarvia, joulutorttuja ja piparkakkutalojen palat sekä muutaman piparin. Illemmalla meille saapui hyvät ystävämme ja heidän reilun vuoden ikäinen poikansa, joka on myös meidän kummipoikamme. Yhdessä koristelimme pipareita ja piparkakkutalot. Hurja miten nopeasti nuo lapset kasvavatkaan! Sain ystäviltä lahjaksi kauniin perhosorkkidean sekä hauskoja suklaakonvehteja, jotka ovat cocktailien makuisia. Näitä maistellaan varmasti tyttöjen kesken!

Vieraiden lähdettyä vaihdoin mukavan kotiasun päälleni (rakastan Onepiece -haalareita!!) ja katsoin tv:stä elokuvan yhdessä A:n kanssa. Olipa ihanan rento ja mukava syntymäpäivä! Ja toinen adventti, sieltä se joulu lähestyy kovaa vauhtia. Pitänee tosissaan ruveta pähkäilemään joululahjojen kanssa!