sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Sisällä vihertää

Helmikuussa lisääntyvien auringonsäteiden myötä aloitin innokkaana kesän valmistelun. Aloitin siis kaikenlaisten kasvien esikasvatukset. Kylvin pieniin turveruukkuihin mm. salaattia, tomaattia, mansikkaa, paprikaa, sipulia ja yrttejä. Osan kylvin siemenpussien ohjeiden mukaan vasta maaliskuussa. Siementen idätystä varten minulla on pieni idätyslaatikko ja isommat taimet siirrän IKEAn minikasvihuoneeseen. Viime kuussa ostin myös daalioiden, liljojen ja gladiolusten mukuloita, ja daaliat laitoinkin jo sisälle ruukkuun kasvamaan.

Eilen teimme A:n kanssa ensimmäisiä huoltotöitä pihalla ja samalla istuttelin taimia suurempiin ruukkuihin. Kylvin myös mustajuurta, punajuurta, porkkanaa ja pinaattia juuttiseen kasvatussäkkiin. Siemenperunoita idätän sisällä ennen kylvöä. Olen niin innoissani, että minulla on vihdoin oma piha, jolla voin kasvattaa kaikenlaista syötävää ja kaunista!

Osa siemenistä iti jo yön aikana.

Vasemmalla kahdessa ruukussa kasvavat paprikat, edessä keskellä chili. IKEAn kasvihuoneessa kasvavat tomaatintaimet kosteassa ja lämpimässä.

Tomaattien kaverina on ainakin sipulia. Tai ehkä purjoa. En tietenkään merkinnyt ylös mitä olen mihinkin kylvänyt...

Oliivipuukin kukkii!
Onko teillä jo sormet mullassa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!