sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Kuvatunnelmia Habitaresta

Sunnuntaina 11.9. kävin äitini ja vauvan kanssa pyörähtämässä Habitare-messuilla. Voitin liput kahdelle Sisustusmaailma-liikkeen Facebook-arvonnassa, joten vaikka matkaa olikin Kuopiosta paljon ja vauva noin neliviikkoinen, päätin lähteä katsastamaan messut. Tukikohtana meillä toimi siskoni koti Hämeenlinnassa, ja pääsimme samalla reissulla tapaamaan siskoni silloin muutaman päivän ikäistä vauvaa <3. Matkustimme kaikki matkat junalla, koska se mahdollisti vauvan hoitamisen matkan aikana ilman pysähtelyjä, ja vaunujen kanssa se sujuikin helposti, kun kaikki matkatavarat käsilaukkua myöten kulkivat vaunuissa! Vauvakin nukkui koko matkan ensin lauantaina Kuopiosta Hämeenlinnaan (heräten kerran hetkeksi syömään) ja sunnuntaina Helsinkiin ja takaisin. Myös messujen ajan neiti veteli hirsiä :)

Monet muut blogit ovat jo kirjoittaneet Habitaresta kattavasti, joten suosittelen tsekkaamaan esim. Modernisti kodikas -blogin Kertun ja Valkoinen Harmaja -blogin Suvin mietteitä messuista. Itse kiertelin messuilla jotenkin kuin sumussa, eikä minulla ole antaa mitään kovin syväluotaavaa analyysiä messujen tarjonnasta. Tässä kuitenkin sekalainen otos tabletilla räpsimiäni kuvia. Päällimmäisenä mieleen jäi värien käyttö - valkoista ei enää juurikaan näkynyt, kokovalkoista ei lainkaan. Sisustukseen on ankaran pelkistämisen jälkeen palannut tietty runsaus, ja murretut, luonnonläheiset värit sekä luonnonmateriaalien käyttö. 

Signals-vainunäyttely - tulevaisuuden trendejä:



Matri - messujen kaunein osasto:



Iittala x Issey Miyage, kattauksia Asun-lehden osastolla: 



Marimekko:


Riikka Kantinkosken ja Pinja Rougerin viherkasveille suunniteltu The Botanic shelf -hylly (ei vielä tuotannossa):


Wesley Waltersin ja Salla Luhtaselan Piippu tee- ja kahvipannu:


Hakolan osastolla vuoden 2014 Habitaren suosikkini (vihdoin tuotannossa), Samuli Helavuon Riippu-hylly:


Tikkurilan osasto erottui kauas:


Eco Design:






Teemu Järven ihania tauluja (huomaa myös hyttynen!):


Suosikkiosastoni Garage Garage, jonka olisin voinut ostaa tyhjäksi:


Semmoinen Habitare tällä kertaa! Kävittekö itse messuilla? Mitä tykkäsitte?