perjantai 22. toukokuuta 2015

Pecorinoraviolit pinaattikastikkeessa, grillattua parsaa ja Parmankinkkua

Kuopiossa on parasta aikaa meneillään italialais-ranskalaiset markkinat, ja eilen kävimme A:n kanssa katsastamassa niiden tarjonnan. Torilla oli myynnissä mm. taimia, oliiveita, mausteita, suklaita, erilaisia lihoja ja juustoja, sekä marjoja ja kasviksia. Meidän mukaamme tarttui Pecorino -juustoa, Parmankinkkua, suomalaista parsaa ja kirsikoita. Ruuaksi päätettiin sitten tehdä ravioleja. Loput ainekset haettiin kaupasta.



A teki upean pastataikinan durumvehnäjauhopussin ohjeen mukaan, ja täytteen raastetusta Pecorinosta ja valkosipulista. Minä kaulitsin taikinan ja väkersin raviolit.



Raviolit kypsennettiin nopeasti ruokakermasta, Parmankinkusta, valkosipulista, suolasta ja mustapippurista keitetyssä liemessä yhdessä tuoreen piraatin kanssa. Keitokseen lisättiin lopuksi vielä hieman raastettua Pecorinoa.


A grillasi parsat nopeasti pannussa.

Lentävät parsat.

Ja tadaa, tämän näköistä siitä tuli. Kyllä oli hyvää! Kirsikoita napsitiin sitten jälkiruuaksi. 


maanantai 18. toukokuuta 2015

Arvonnan voittaja ja pikakuulumiset

Nyt on blogihistoriani ensimmäinen oma arvonta järjestetty, ja arvoin juuri voittajan perinteisellä "nimet pienille paperilappusille ja sokkona yhden valitseminen" -menetelmällä. Arpoja oli yhteensä kokonaiset 33 kappaletta, ja voittajaksi valikoitui Katja Optimismia ja energiaa -blogista. Onnea voittajalle! Voittajaan on otettu yhteyttä sähköpostitse.

Viikonloppu tuli jälleen vietettyä synnyinseudullani Kouvolassa, jossa perjantaina juhlistimme perheen kera vanhempieni 33. hääpäivää, lauantaina shoppailimme hieman sisustusihanuuksia (näistä lisää myöhemmin), ja sunnuntaina kävimme Lappeenrannassa juhlimassa 80-vuotiasta mummoani, sekä osallistumassa 76:n talvisodassa kaatuneen, vihdoin koti-Suomeen saadun sotilaan siunaamiseen sankarihautaan. Se oli aikamoinen viikonloppu se.

A:lle puhkesi flunssa lauantai-iltana, ja tänä aamuna minäkin tunsin oloni flunssaiseksi. Nenä vuotaa ja kurkku on kipeä. Voihan räkä, ihan kirjaimellisesti! Viimeisen viiden viikon aikana olen sairastanut kokonaiset kolme viikkoa ja nyt näyttää siltä, että heti kun influenssasta selvisin, niin seuraavana petiin kaataa ihan tuikitavallinen flunssa! Tätä en kyllä yhtään kaivannut, mutta eipä sille mitään mahda. Taidan siis kaivella mummon (sen toisen) tekemän mustaherukkamehun pakastimesta, kun en sitä talvella muistanut sieltä sulatella, ja höyryhengitellä kupista nousevaa herkullista tuoksua viltin alla.

Mukavaa alkavaa viikkoa sateista huolimatta!
Nuha-Noora

Jenni Saksa Design -arvonta! - Arvonta on päättynyt

Nyt on kuulkaa semmoinen tilanne, että blogini kävijälaskurissa meni eilen 10 000 sivustokatselun raja rikki. Ihan huikeaa! Tästä innostuneena, nöyrin mielin ja kiitollisena, pistän teille kiitokseksi arvonnan pystyyn. Ihana pikkusiskoni, muotoilija, ja Jenni Saksa Design -nimen takaa löytyvä luova taiteilija lupasi lahjoittaa arvontaan palkinnoksi suunnittelemansa upean KÁRA -decoltekorun*. Koru on valmistettu laserleikkaamalla synteettisestä huovasta, joten se on kevyt, allergisoimaton ja käsin pestävä. Voittaja saa valita haluamansa värin, kuvat värivaihtoehdoista löytyvät allaolevasta kollaasista. Värin lisäksi voittaja saa myös valita haluaako korunsa hopeisella ketjulla vai pyöreillä lasihelmillä (helmivaihtoehtojakin on kaksi; musta tai kirkas).

Osallistu arvontaan kommentoimalla alle minkä värisen korun haluat (musta, harmaa, valkoinen, violetti, oranssi, punainen tai sininen), ja haluatko korun ketjulla vai mustilla tai kirkkailla helmillä. Toisen arvan saat, jos seuraat blogiani Facebookissa tai Bloglovin'issa, ja kolmannen arvan annan blogini lukijoiksi rekisteröityneille käyttäjille (klikkaamalla oikeassa sivupalkissa olevaa "liity tähän sivustoon" -painiketta voit liittyä lukijoihini). Kerro kommentissa monellako arvalla olet mukana arvonnassa. Muista myös jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, mikäli kommentoit anonyymina käyttäjänä, jotta saan otettua yhteyttä sinuun jos voitat. Sähköpostiosoitteesi näkyy vain minulle, ja käytän sitä vain ottaessani yhteyttä voittajaan.

Arvonta on voimassa viikon ajan, eli osallistumisaikaa on perjantaihin 15.5. klo 16 asti.




Korun eri värivaihtoehdot. Alhaalla vasemmalla koru kirkkailla helmillä, muut alarivissä mustilla helmillä. Kaikissa muissa kuvissa ketju. Kuvat Jenni Saksa Design.

Tässä vielä lopuksi linkkejä:

Onnea kaikille tasapuolisesti arvontaan!
Noora

*Yhteistyössä Jenni Saksa Designin kanssa.

Edit. Arvonta on päättynyt!

torstai 14. toukokuuta 2015

Arvontamuistutus - Arvonta on päättynyt

Täällä jännätään Suomi-Tšekki-pudotuspeliä, mutta sen verran piipahdan tänne, että muistuttelen huomiseen asti käynnissä olevasta arvonnasta. Eli Jenni Saksa Desing -korun arvonta on käynnissä vielä huomiseen klo 16 asti. Siispä jos et ole vielä osallistunut, niin vielä ehdit! Arvontapostaus löytyy täältä.

Arvonnassa palkintona on upea KÁRA, jonka voit valita vaikkapa mustana. Kuva: Jenni Saksa Design.

Arvonta järjestetään yhteistyössä Jenni Saksa Designin kanssa.

Edit. Arvonta on päättynyt!

lauantai 2. toukokuuta 2015

Pitsavinkki


Näin vapun kunniaksi meillä on herkuteltu tekemällä pitsaa. Koska tämä kuvissa näkyvä pitsa on ihan parasta, ajattelin vinkata siitä myös teille, mikäli joskus kaipaatte vähän kevyempää pitsareseptiä. Sain idean alunperin Kotipizzan Parmiamo -pitsasta, jätän vain siitä mozzarellan pois, ja nykyään kun teemme itse pitsaa, teen lähestulkoon aina tätä. Tosi maukasta, ja paljon kevyempää kuin "normaali" juustoinen pitsa. Ja lisäksi kun tekee pitsapohjasta vielä runsaskuituisemman version lisäämällä taikinaan ruisjauhoja, saa entistä terveellisemmän - ja maukkaamman - version.

Koska meillä ei ole kotona leivinuunia, jossa pitsapohjasta paistuu ihanan rapea, meillä käytetään paistamiseen pitsakiveä, joka ajaa käytännössä saman asian. Pitsakivi kuumenee uunin mukana, ja uunin saavutettua riittävän lämpötilan, kivi otetaan ritilän kanssa hetkeksi uunista, kaulittu pitsapohja nostetaan kivelle ja täytteet laitetaan päälle, sitten vain takaisin uuniin. Tässä pitsareseptissä paistetaan vain pohja ja tomaattikastike (halutessaan voi laittaa myös mozzarellaa, mutta itse jätän sen pois), kaikki täytteet tulevat päälle tuoreina pitsan valmistuttua. Paistoaikaa on siis tosi nopea, ja herkuttelemaan pääsee alta aikayksikön!

Kaulitse pohja valmiiksi uunin kuumentuessa.


Ennen paistamista laitetaan vain tomaattikastike.

  
Valmis paistettavaksi.

 
Täytteeksi tulee parmankinkkua ja halkaistuja kirsikkatomaatteja...

... ja rukolaa sekä parmesanraastetta.

Valmis!

Koirat nuohoaa lattioita herkkupalojen toivossa.

Minkälaisia pitsavinkkejä teillä on? Uppoaako tällainen kevyempi versio, vai pitääkö pitsan olla paksu ja juustoinen?