keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Vauvalle osa 3: Kestovaipat

Jo etukäteen tiesin haluavani käyttää kestovaippoja. Syyni tähän ovat sekä ekologiset että taloudelliset.  Ennen kaikkea haluan välttää turhan muovijätteen syntymistä, mutta lisäksi kestovaippojen käyttäminen tulee pitkällä aikavälillä huomattavan paljon edullisemmaksi kuin kertakäyttövaipat. Raskaaksi tultuani lueskelin nettifoorumeilta ja -kirppiksillä kokemuksia erilaisista kestovaipoista (joita on mahdottoman monenlaisia) ja päädyin siihen, että helpointa on ostaa yhden koon vaippoja, joilla pärjätään toivottavasti ainakin yhden vuoden ikään asti. Tämä helpottaa vaippojen käyttöä, sillä samat vaipat pysyvät käytössä pitkään, jolloin niiden käytön oppii ja tottuu. Lisäksi yksittäisen kestovaipan hinta on aika korkea, ja näin tarvitsee ostaa vähemmän vaippoja, kun jokaista eri kokoa ei tarvitse montaa. Meillä vaippoja on nyt 15 kpl, joiden uskon riittävän hyvin (lisäksi äitiyspakkauksen mukana tuli yksi erimerkkinen, mutta aika lailla samalla periaatteella toimiva vaippa). Kaikki meillä olevat vaipat on ostettu Facebookin kirppisryhmistä, joten jo siinä säästin reilusti vaippojen hinnoissa. Allaolevan kuvan avonaiset vaipat ovat täysin käyttämättömiä, ja kiinni olevat vaipat ovat olleet yhdellä lapsella käytössä ja ovat todella hyvässä kunnossa. Jos jostain syystä vaipat eivätkään sovi vaikkapa mallinsa puolesta meidän vauvalle, voin myydä vaipat eteenpäin, sillä niiden jälleenmyyntiarvo säilyy yllättävän hyvin ja kysyntää käytetyille vaipoille on, koska ne ovat uusia edullisempia ja niiden imukyky on pesukertojen myötä upouusia parempi.

Meidän vaippakokoelma imuineen ja säätökumilenkkeineen.
Moni varmaan miettii tässä kohtaa, että miten vaippoja sitten käytetään. Nämä ovat merkiltään FuzziBunz One Size Elite -taskuvaippoja, jotka koostuvat vaipasta ja sen sisään laitettavista imuosista, joita on kahta kokoa, S ja M/L. Vaipan ulkopinnassa  on polyesterlaminointi, joten sen läpi ei pääse kosteus, ja sisäpinta on pehmeää polyesterfleeceä. Vaipan sisään laitetaan imuosia, jotka imevät nesteet sisäänsä, ja käytön jälkeen koko vaippa pestään.

Imut tulevat taskuvaipan sisään. Imuja voi tarpeen mukaan laitta vaipan sisään 1-2 kpl.

Vaipan kokoa säädetään kahdella tavalla. Ensiksikin lahkeensuissa on sisäpuolella säädettävät kumilenkit, joiden avulla säädetään lahkeensuiden kokoa. Samanlainen kumilenkki löytyy myös vyötäröltä, ja se säädetään kuten lahkeensuut.

Kumilenkeistä säädetään lahkeensuun ja vyötärönympäryksen kokoa. 
Lopuksi vaippa kiinnitetään vyötärölle neppareilla.

Kiinnitys tapahtuu neppareilla. 
Varmasti alkuun on pientä opettelemista, ja ihan varmasti kertakäyttövaippojen käyttö on helpompaa, kun vaippoja ei tarvitse pestä, sen kun kääräisee vaan roskikseen. Pesin vaipat juuri koneessa käyttövalmiiksi, ja hieman hankalalta tuntui aluksi imujen laittaminen vaipan sisään, sillä kuoren sisäpinta on tosi nihkeä, ja haaraosa kapea, joten jonkin aikaa sain asetella imua sisään että sain sen sinne oikoselleen. Kuitenkin homma alkoi pikkuhiljaa sujua paremmin ja paremmin, joten en ole huolissani siitä että vaippojen käyttö tuntuisi liian vaikealta tai työläältä. Vaipat muuten kuivuivat tosi hyvin yön aikana, joten vaikka etukäteen olin huolissani siitä miten vaipat ehtivät kuivua kun meillä ei ole kuivausrumpua, huoli osoittautui heti ensimetreillä turhaksi. Taskuille kuivausrumpua ei edes suositella ja vain matalalla lämmöllä saa niitä kuivata, joten lähinnä imuosille kuivausrumpu olisi kätevä.

Ihan alkuun voi olla että joka tapauksessa joudutaan käyttämään newborn-kokoisia kertakäyttövaippoja, jos nämä ovat alkuun liian isoja. Minulle kuitenkin on tärkeää se, että voin edes omalta osaltani vähentää kertyvän vaippajätteen määrää, ja hei onhan nämä tavallisiin vaippoihin nähden niin herkullisen värisiäkin!

FuzziBunz Elite One Size -vaippa.  

1 kommentti:

  1. Toivottavasti käyttö sujuu hyvin - onhan kestovaippojen käyttäminen todellakin ekologinen ratkaisu.

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!